Työnantaja auttoi sopeutumaan Saksaan
Janne Nieminen
”Olen ollut Siemensin palveluksessa yksitoista vuotta, ja erilaisia työtehtäviä on ollut viisi. Lähdin mukaan Siemensin omaan vaihto-ohjelmaan, joka oli suunnattu yhtiön kaupallisille työntekijöille. Ohjelman kautta haettiin avointa työpaikkaa pääkonttorissa, ja sain sen. Työnimike oli ’performance controller’. Käytännössä kehitin raportointia. Tarkoituksena oli olla Saksassa vuosi, mutta komennus piteni kahteen ja puoleen vuoteen.
Meistä on vaimoni Lauran kanssa aina ollut kiva matkustella yhdessä, ja ulkomaille muutto oli aina ollut tapetilla. Muutimme Etelä-Saksaan Nürnbergiin vuoden 2014 alussa ja palasimme Suomeen vuonna 2016.
Minä työskentelin saman toimialan kahdessa eri yksikössä, ensin Nürnbergissä ja myöhemmin Erlangenissa, joka on lähellä Nürnbergiä. Ensimmäinen konttori oli tehdasympäristössä, toinen oli kansainvälisempi pääkonttori. Tehdasympäristössä työkulttuuri oli hierarkkista. Työaikoja seurattiin, ja johtajat pukeutuivat kravatteihin. Erlangenissa oli suomalaisempaa: ei pönötystä tai tarkkaa työaikojen seurantaa, paljon asiantuntijarooleja. Työnteko oli minusta välillä tehotonta suomalaiseen tahtiin verrattuna. Jos hieman kärjistän, niin joku saattoi tehdä vain muutaman raportin kuussa, toisaalta joillakin oli hyvin laajat roolit. Isoon firmaan mahtuu kaikenlaista. Siemensillä on Saksassa noin 120 000 työntekijää ja pelkästään Nürnberg–Erlangen-akselilla noin 45 000.
Minä opin ”rallisaksan” perusteet, mistä oli hyötyä tehtaalla. Kielioppini on surkeaa, mutta opin puhumaan saksaa. Työkieli oli englanti.
Siemens antoi meille kotouttamispalveluja, mikä auttoi sopeutumisessa. He auttoivat asunnon löytämisessä ja vuokraamisessa, virastokäynneissä ja pankkitilin avaamisessa. Kävin Saksassa pari kertaa ennen muuttoa tutkimassa asuntotilannetta. Saksassa esimerkiksi moni vuokra-asunto on ilman keittiötä, mutta me löysimme asunnon, jossa sellainen oli. Asuimme kivalla alueella.
Vapaa-aikaa oli runsaasti. Oli paljon katolisia juhlapyhiä ja niiden myötä pitkiä vapaita viikonloppuja. Toukokuussa ei töitä paljon tehty. Ajoimme autolla muun muassa Prahaan, Ranskan puolelle, Luxemburgiin.
Ammatillisesti Saksan-komennus oli tosi tärkeä, jos haluaa luoda uraa Siemensillä. Muutoin kyllä palattuani paasasin töissä, että vaikka Saksa on kehittynyt läntinen maa, meillä Suomessa moni asia on paljon paremmin. Esimerkiksi rakennusten ilmanvaihto hoidettiin niin, että pidettiin ikkunoita auki. Me olemme Pohjoismaissa edistyksellisiä lämmitysasioissa ja ylipäänsä energian fiksussa käyttämisessä.
Emme tienneet, haluammeko palata vai jäädä vielä pidemmäksi aikaa Saksaan. Minulle tarjottiin Saksassa johtajakoulutusta, mikä olisi ollut uran kannalta hyvä juttu. Tiesin kuitenkin useampien kollegoiden tarinoista, että jos jäisin pidemmäksi aikaa, palaaminen olisi aina vain vaikeampaa.”
Janne Nieminen työskentelee nykyisin Espoossa Siemensin Talotekniikan liiketoiminnan Country Division Controllerina sekä virtuaalivoimalaitosyhtiö VIBECOn talousjohtajana.
Laura Nieminen
”Meillä oli lähdön hetkellä joustava elämäntilanne. Olimme juuri menneet naimisiin, ja molemmilla oli mielekäs, vakituinen työpaikka. Jäin opintovapaalle HR-asiantuntijan työstäni ja halusin syventää osaamistani. Opiskelin etänä Jyväskylän yliopiston avoimessa yliopistossa johtamista, psykologiaa ja aikuiskasvatusta. Jannen komennus oli hyvä irtiotto Suomen työputkesta ja urautuneesta ajattelusta. Oli vapauttavaa olla ilman sitä painetta, että näin Suomessa kuuluu edetä.
Alkuaika oli minulle suomalaisena vähän hankalaa. Olin tottunut aina tekemään töitä, ja tuntui, että elän Jannen siivellä. Koin, että ystäville kotimaassa täytyy jotenkin selitellä tilannetta. Tutustuimme vähitellen muihin suomalaisiin ja ulkomaalaisiin, joilla oli sama elämäntilanne. Heille ei tarvinnut selitellä. Näimme yhdessä sen arvon, joka ulkomailla asumiseen liittyi. Mikä tilaisuus nauttia kokemuksesta!
Siemens tarjosi minulle saksan kielen yksityisopetusta. Halusin kuitenkin ryhmään, jotta saatoin tutustua uusiin ihmisiin. Menin lopulta työväenopiston tunneille. Siellä oli oppilaita eri maista, myös maahanmuuttajia. Se toimi hyvänä muistutuksena, miten hyväosainen olin heihin verrattuna.
Meillä oli mukanamme neljä kuukautta vanha koiranpentu, italianvesikoira Hippu. Se on harvinainen rotu Saksassa, ja saksalaiset olivat hyvin kiinnostuneita koirasta. Tutustuin koiran kautta paikallisiin, ja kielitaito karttui. Muuten saksalaisiin oli vaikea tutustua. Kutsuimme esimerkiksi naapurimme kylään, mutta emme koskaan saaneet vastakutsua. Se tuntui erikoiselta. Jannen työpaikalla ei ollut minkäänlaista after work -kulttuuria.
Olin mukana perustamassa Frankenin suomalaiset -ryhmää. Järjestimme paljon illanviettoja ja vietimme yhdessä aikaa. Pidin myös blogia, jossa kirjoitin matkustamisesta ja kokemuksistamme ulkomailla asumisesta. Suomessa lomaillessa ja paluun jälkeen olisi tehnyt mieli kertoa kokemuksistamme, mutta se tuntui joskus vaikealta. Tuntui, että asioista piti kertoa vähän valikoiden, ettei toisi itseään liikaa esiin.
Etelä-Saksasta oli helppo lähteä autolla eri suuntiin viikonloppuisin. Saksan-kodistamme oli yhtä pitkä matka ajaa Kroatiaan kuin nyt Helsingistä kotiseudulleni Pohjanmaalle. Kaipaan helppoa reissaamista.
Olin aina ajatellut, että haluaisin asua ulkomailla. Jos niin ajattelee, sitten vain tekee niin. Kyllä asiat järjestyvät. Minulle ulkomaankokemuksesta arvokkainta olivat ystävyyssuhteet. Myös itsetuntemus kasvoi, ja sain rohkeutta luottaa omiin valintoihin. Mietimme parhaillaan koko ajan, voisimmeko vielä lähteä. Meillä on nyt kaksivuotias tytär. Pienen lapsen kanssa lähteminen olisi vielä helppoa.”
Laura Nieminen toimii HR/Recruitment Specialistina Adecco Finlandin kautta.
Teksti: Helen Partti
Kuva: Janne Nieminen
Alma Median Onnityössä-maaottelu asettaa suomalaisen työelämän vastakkain muiden maiden kanssa. Miten käy taistossa Atlantin takaisin työkotkia vastaan? Kuinka tutulta tuntuu japanilaisten työpäivä? Osaammeko ottaa hommat vastaan samalla tyylillä kuin diskuteeraavat ruotsalaiset?
Lue juttuja osoitteessa onnityössä.fi ja osallistu somekeskusteluun #onnityössä
Artikkeli julkaistu vuonna 2020.